Lähetäthän peiton viimeisään 22-24.11 välisenä aikana !!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Omia tekeleitä

Alotin jälleen itsekkin peittojen tekemisen, en ole kovin hyvä tilkkutöissä ja aikani on niin kortilla, joten minun peittoni näyttävät tältä.
Taustana ruudullista puuvillakangasta, vaaleanpunaisissa on tildakankaista tehdyt kruunut, vihreä on saanut kaverikseen lilan puuvillan. Peittoja on yhteensä 6 kappaletta 3 vaaleanpunaista ja 3 vihreää !
Kruunut ovat kiinni toistaiseksi vain kaksipuolisella liima"harsolla" sillä kun ryhdyin siksakkaamaan aplikaatioita kiinni niin ihanainen ompelukoneeni sanoi jälleen itsensä irti, nämä siis odottavat kunnes kone saadaan huoltoon ja takaisin kotiin !
Näistä tulee ihan tekijänsä näköisiä, toivon että tekin käytätte peitoissanne mielikuvitusta ja teette niistä itsenne näköisiä peittoja !
Joku varmaan ihmettelee, että eihän tuo ole tilkkutyötä, no eivät ole, eikä kaikkien peittojen tarvitsekkaan minusta ollakkaan, vaikka se alkuperäinen idea onkin. Tein yhdelle keskospojalle tuollaisen vihreä/lilan peiton ja se oli mieleinen vanhemmille, myöskin hoitajat pitivät sitä onnistuneena.
Tilkkuilun tarkoitus lienee se, ettei kenenkään tarvitse tehdä peiton eteen välttämättä rahallista investointia, vaan voi käyttää jo olemassa olevia materiaaleja !

Olen käynyt muutamassa blogissa katsomassa jo valmistuneita peittoja, aivan ihania tekeleitä on esillä ! Kiitos ihan jokaiselle tekijälle, laittelen kuvia sitä mukaan kun niitä saapuu ja ehdin kuvata.

Ihanaa viikoloppua ja muistakaa ommella ahkerasti !!!

Ansku

3 kommenttia:

  1. Tosi kivat peitot!!! Minäkin olen tehnyt 2 kpl, täytyisi laittaa postissa tulemaan sinne päin.Voit käydä kurkkaamassa kuvia niistä blogissani Remontin keskellä postauksessa. Olet kyllä ihana ihminen kun keksit tälläisen kamppanjan! Voimia sinne arkeen <3

    VastaaPoista
  2. Riitta, ihania peittoja olet tehnyt, saanko lainata kuvat sitten peittojen kotiuduttua blogistasi niin ei tarvitse ottaa uusia ?

    VastaaPoista